Olen saanut hyvin paljon kysymyksiä julkaistuani edellisen postauksen. Osa ihmisistä on ihastellut ja toiset taas kauhistellut, kun olen maininnut pyrkiväni armeijaan. Sitten on ollut myös niitä, jotka nauravat päin naamaa ja ihmettelevät, miksi nainen haluaisi vapaaehtoisesti armeijaan. Yleensä tokaisen vain lyhyesti takaisin: "Miksi ei?". Nyt olen kuitenkin tosissani miettinyt syitä armeijapyrkimyksilleni - joillekin ne kelpaavat ja toisille ehkä eivät, mutta asepalvelukseen haen silti!
Pienestä pitäen olen ollut hyvin utelias. Kaikkialla kuulee vain erilaisia tarinoita ja huhuja, joiden pohjalta oman käsityksensä (esimerkiksi asepalveluksesta) voi muodostaa. Minä haluan kuitenkin itse todistaa, minkälaista se on. Haluan oman tarinan kerrottavakseni!
Toinen syy armeijaan lähtööni on hieman kyseenalainen. Kun sairastuin diabetekseen, ajattelin maailman loppuvan. Nyt olen kuitenkin sujut asian kanssa, ja jollain tavalla haluan todistaa sekä itselleni että muillekin, ettei diabetes eikä varsinkaan naiseus ole este asepalveluksen suorittamiselle! Haluan myös kokeilla hieman rajojani - itseluottamus on kova. Varmasti jokainen meistä on halunnut tehdä joskus jotain, mitä muut sanovat mahdottomaksi!
Kolmas syy on ehkä kaikista painavin. Mikäli kriisitilanne sattuisi päälle, haluaisin tehdä jotain auttaakseni. Pääni ei kestäisi istua kotisohvalla odottelemassa uutisia. Kyllä Suomessa on mielestäni vielä puolustettavaa!
Millaisia syitä teillä on ollut armeijapyrkimyksille?