Jo monen vuoden ajan päässäni on pyörinyt ajatus asepalveluksen suorittamisesta, mutta kuten varmaan kaikki tietävät, suomalainen nainen ei ole asevelvollinen. Halutessaan voi kuitenkin hakea vapaaehtoiseen asepalvelukseen, jolle kriteereitä ovat muun muassa Suomen kansalaisuus, 18-29 vuoden ikä sekä riittävä terveys.
Vuonna 2011 sattui niin, että sairastuin (tyypin 1) diabetekseen - vanhan kansan mukaan sokeritautiin. Se on autoimmuunisairaus, jossa elimistön insuliinin tuotanto on liian vähäistä tai sitä ei ole lainkaan. Insuliinin puute johtaa verensokerin heittelyyn ja se puolestaan johtaa erilaisiin oireisiin - hoitamattomina ne voivat koitua kohtaloksi. Kiitos kehittyneen ja hyvän terveydenhuollon, diabeteksen kanssa pystyy kuitenkin elämään tasapainoista ja lähes normaalia elämää!
Kun sain tietää sairastumisestani, jouduin stoppaamaan unelmani armeijasta samantien. Kaikki diabeetikot saavat nimittäin automaattisesti C-paperit ja näin ollen vapautuksen palveluksesta. Ottaessani asioista paremmin selvää sain kuitenkin tietää, että diabeetikoiden palveluskelpoisuus voidaan tarvittaessa (=kiinnostusta ja motivaatiota asepalveluksen suorittamista kohtaan löytyy) arvioida uudelleen ja varusmiespalvelus voi olla mahdollinen tietyin edellytyksin. Diabeetikko voidaan siis hyväksyä palvelukseen, mikäli hän täyttää erikseen määritellyt terveydelliset kriteerit, osallistuu Hämeen aluetoimiston järjestämään tarkastukseen ja hänet siinä todetaan palveluskelpoiseksi!
Tähän mennessä kaikki kriteerit täyttäneet diabeetikot on määrätty aloittamaan palvelus Parolan Panssariprikaatissa A-palveluskelpoisuusluokassa. Mitään helpotuksia tai erityiskohtelua ei diabeteksen takia ole annettu eikä tulla antamaankaan, mikä on mielestäni täysin oikein. Se kuitenkin pistää miettimään, miksi diabeetikot sijoitetaan juuri tähän yhteen tiettyyn paikkaan? Netistä en löytänyt tietoa kysymykseeni ollenkaan, joten laitoin viestiä suoraan Puolustusvoimille. Vastaus oli suurinpiirtein tämmöinen:
Perusteena on palveluksen alun palvelusturvallisuus. Yhdessä joukossa on helpompi varmistaa palveluksen alku turvallisesti. Diabetes-osaaminen vain yhdellä terveysasemalla - Panssariprikaati lähellä. Kyseessä on myös resurssikysymys. Saapumiserässä aloittaa nykyään 3-8 diabeetikkoa ja turvallinen palveluksen aloittaminen voidaan toteuttaa yhdellä diabetes-hoitajalla.
En ole yhtään yllättynyt vastauksesta, sillä jotain tämän tapaista arvelinkin. Vastaus tekee kuitenkin selväksi sen, ettei diabeteksen kanssa ole asiaa mihinkään muualle aloittamaan palvelusta. Toiveenani olisi ollut (ja on edelleen) Kainuun Prikaati ja siellä sotakoiranohjaajaksi pääsy. Se on jo kuitenkin saavutus itsessään, jos (ja kun) saan palvelukseenastumismääräyksen - oli paikka mikä tahansa!
Diabetes ei tee edes ammattisotilaan uraa mahdottomaksi. Diabeetikko voi saada aliupseeri- tai reserviupseerikoulutuksen. Lisäksi peruskoulutuksen jälkeen on mahdollista palvella muuallakin kuin Hämeenlinnassa riippuen koulutus- ja aselajivalinnoista.
Tänne blogiin tulen kirjoittamaan matkastani asepalvelukseen iloineen ja edesottamuksineen. Nyt täytyy kuitenkin vielä jaksaa keskittyä ylioppilaskirjoituksiin sekä ehkä pieneen kunnon kohottamiseen!